Mitä siitä tulee, kun pistetään 12 toisilleen tuntematonta 18–29-vuotiasta psoriaatikkoa ryhmään ja lähetetään heidät kahdeksi viikoksi etelän aurinkoon? Tätä mietin kuultuani pääsystä ilmastokuntoutuskurssille. Minulle se selvisi jo Hotelli Pilotissa Vantaalla ja vahvistui päivä päivältä tuon kahden viikon aikana.



Kokoonnuimme Hotelli Pilottiin lähtöä edeltävänä päivänä. Meitä oli siis 12 nuorta väliltä Kuusamo-Helsinki sekä ohjaajat Satu ja Panu. Toisiimme tutustumisen lomassa suunnittelimme tulevaa ja saimme kilo-kaupalla voiteita (jota silloin vielä naureskelimme…). Sen illan aikana meistä tuli ryhmä, ja seuraavana päivänä tämä ryhmä Rämä lensi aurinkoon. Kuuden tunnin lentokoneessa istumisen jälkeen meitä vastaanotti aurinko ja kuumuus. Ensimmäisiltä lensivät paidat pois jo lentokentällä, ja loput vaihtoivat kevyempiin varustuksiin heti päästyämme hotellille. Hotelimme oli siisti, henkilökunta ystävällistä ja hotellihuoneet mukavia (varsinkin eräillä, jotka saivat huoneiston vesisängyllä ja kolmella parvekkeella). Jo ensimmäisenä iltana huomasimme hotellimme ravintolan ruoan olevan todella hyvää, ja se linja jatkui loppuun asti. Myös ryhmämme keliakiaa sairastava sai erinomaista palvelua.

Seuraavat päivät kuluivat aurinkoa ottaessa, Sadun asiantuntevia luentoja kuunnellessa ja puuhastellessa erilaisten leikkien ja tehtävien parissa, joita Panu meille keksi. Eräänä päivänä lähdimme Americasiin shoppai-lemaan. Taksimatkat sinne ja takaisin olivat matkamme hurjinta antia, mutta kokemus sekin. Tuliaisia löytyi ja hieman vilkkaampaa menoa, kuin Medanossa tuli nähtyä. Sillä El Medanon kylä ei ole mikään turistirysä vaan tavallinen kanarialainen kylä, jossa meidän lisäksi oli lähinnä saksalaisia matkailijoita. Välillä oli hyvä pitää taukoa auringonotosta, ja silloin lähdimme bussilla kohti Teiden tulivuorta ja Loro Parque -eläinpuistoa. Teiden huippua saimme ihailla ja valokuvata näköalapaikalta. Maisemat olivat kyllä huimia jo silläkin korkeudella, vaikka emme huipulle asti päässeetkään (huipulle nousevien määrää rajoitetaan 10 henkilöön/vrk). Loro par-kissa pääsimme tutustumaan mm. valkoiseen tiikeriin, gorillaan, pingviineihin ja satoihin papukaijoihin. Mutta parasta olivat showt, joissa esiintyivät miekkavalaat, merileijonat ja delfiinit. Ihmisen ja eläimen välinen sauma-ton yhteistyö sai meidät mykistymään, se oli upea kokemus!

Vahvempina kohti arkea

Retkipäivämme jälkeen oli taas hyvä ottaa aurinkoa, ja saamamme aurinkovoiteet olivat tarpeen. Ryhmä Rä-mämme jakaantui niin, että osa halusi mennä nakurannalle, osa jäi hotellin altaalle, suojaan tuulen mukana lentävältä hiekalta. Aurinkoa onneksi piisasi joka päivälle, ja psoriläiskät saivat kyytiä. Eikä meidän ryhmä pa-lamiseltakaan kokonaan välttynyt, joten sinkkipastalle aurinkoon ja kortisonille iltaisin oli käyttöä. Ja silloin, kun piti antaa ihon levätä auringolta, pistimme pystyyn Alias-, Uno- tai Papu-pelin. Varsinkin Papu-peli sai kovan suosion ryhmässämme, ja sitä pelattiin aina, kun muulta toiminnalta ehdimme.

Liikuntaakin harrastimme yleensä aamuisin leikin, lenkkeilyn, jumpan ja venyttelyn muodossa. Kävivätpä ryhmämme reippaimmat yhtenä päivänä valloittamassa hotellin lähituntumassa olevan Montaña Rojan. Vielä toiseksi viimeisenä päivänä päätimme tehdä yhden retken ja lähdimme Siam Park -vesipuistoon. Siellä vierähti kuusi tuntia laskiessa mitä hurjimpia liukumäkiä, ja koettua tuli myös pieni tsunami-aallokko sekä lost cityn kostea tunnelma (jossa ei onneksi ollut yläikärajaa…).

Sitten olikin jo viimeisen illan aika. Vietimme illan tiiviisti yhdessä muistellen hauskoja tapahtumia menneiltä viikoilta. Seurassamme viihtyi myös hotellimme tarjoilija, tummasilmä Fernando. Meidän ryhmärämämme hur-masi iloisuudellaan ja naurullaan Fernandon, joka oli tottunut rauhallisiin keski-ikäisiin saksalaisturisteihin. Taisimme olla hänelle unohtumaton kokemus ja toisinpäin myös. Illan myötä huomasimme, ettemme enää olleetkaan mikään ryhmä Rämä, vaan erittäin hyvä porukka täynnä mahtavia persoonia, jotka palasivat kotiin ehjempinä ja vahvempina kohtaamaan arjen. Niin iho kuin ehkä hieman säröilevä minäkuvakin olivat saaneet palsamia ja alkaneet paranemisen. Huomasimme, että voimme jopa unohtaa sairautemme ja tuntea olevamme ”normaaleja” omiemme joukossa.

Lämpimät kiitokset unohtumattomista kokemuksista Satulle, Panulle, Johannalle, Merjalle, Minervalle, Tomille, Jokelle, Jonnelle, Heidille, Ullamarille, Jennille, Annukalle ja Jenssille!

Teksti: Maijakaisa Niemi