Meidän kahdentoista nuoren psoriaatikon hoitoloma Kreetalle alkoi kokoontumisella hotelli Pilotissa Vantaalla: edessä yhteiset kaksi viikkoa, 5.–19.6.2008. Koska kaikki olimme ensikertalaisia, jännittämiseltä ei voinut välttyä. Alkuhämmennysten jälkeen teimme muutamia tutustumisleikkejä ja kävimme läpi alkutarkastukset sekä käytännön asiat. Paljoa emme lähtöyönä ehtineet nukkua, sillä herätys oli kolmelta aamuyöllä.

Osalle porukasta lentäminen oli tuttua puuhaa, osalle uusi asia. Kolmen tunnin lennon jälkeen saavuimme Hanian lentokentälle, josta jatkoimme bussilla pieneen Kalivesin kylään. Perillä odotti ystävällinen henkilökunta hulppeassa neljän tähden hotellissa, jossa majoituimme kahden hengen huoneisiin. Eipä olisi tuona hetkenä uskonut, että neljä tuntia aiemmin olimme vielä sateisessa Suomessa. Huoneiden jaon jälkeen lähdimme heti tutkimaan ympäristöä. Matkan varrella kohti paikallista markettia oli peltoja, valkohiekkaisia rantoja ja muutamia oliivi- ja hedelmätarhoja. Ilmeisesti turistit ovat vasta löytämässä Kalivesin, sillä suurin osa väestä oli paikallisia.

Ensimmäiset päivät kuluivat auringonoton merkeissä. Aluksi moni hieman aristeli liikkua vähissä vaatteissa hotellin altaalla. Pian siihen tuijotukseen todella tottui. Kolmen paahteisen päivän jälkeen pidimme välipäivän auringonotossa. Osa ryhmästä teki retkiä lähikyliin, osa vuokrasi skootterit. Olin mukana kiertämässä lähitienoot skootterilla. Matkan varrelle osui paljon mahtavia maisemia ja näköalapaikkoja – ehkä se juuri teki reissusta ikimuistettavan. Teimme skoottereilla toisena päivänä myös kaupunkikierroksen ja kävimme ajamassa mikroautoja paikallisella radalla.

Lähes jokainen, muutamaa lukuunottamatta, oli käristänyt toiseen viikkoon mennessä nahkansa punaiseksi auringossa. Suuremmilta paloilta kuitenkin vältyttiin, mutta Sadun kortisonirasva kävi kaupaksi iltapalavereissa. Pikkuhiljaa alkoi tuloksia syntyä ja iho parantua. Viimeisellä viikolla retkeilimme paljon, kävimme mm. vene retkellä mahtavalla laguunilla, jonne matkasimme portaita toista kilometriä sekä Elafonisin kultaisilla hiekkarannoilla. Toiseksi viimeisenä iltana pidimme lähtöjuhlat rannalla. Jokaisen selkään teipattiin paperi, johon jokainen sai kirjoittaa jotain kyseisestä henkilöstä. Lähtöaamu oli täynnä haikeutta ja Suomeen palasi tusina ei-enää-niin-rupista nuorta psoriaatikkoa.

Reissun aikana moni kertoi helpottuneensa nähdessään muita samanikäisiä nuoria psoriaatikkoja. Jotkut eivät olleet koskaan aikaisemmin olleet tekemisissä yhdenkään psoriaatikon kanssa. Iltapalaverien keskusteluissa huomasin, että muilla on täsmälleen samoja arkipäivän ongelmia kuin itselläni. Kotiin palattua arjen pyörittäminen tuntui helpommalta, kun matkalla oli oppinut uusin silmin katsomaan omaan itseensä eikä psoriasis enää ollut se päällimmäinen huoli elämässä.

Teksti: Mira Pynnönen, toim: Ritva Siikamäki