Hyvä, ettei lentokone pudonnut niiden ajatusten ja odotusten painosta, jotka päässämme risteilivät, kun hoitomatkamme Kanarialle eräänä maaliskuisena pakkasaamuna alkoi. Siinä me istuimme, 12 seikkailunhaluista sekopäätä, joista yksi jännitti lentämistä ja loput edessä häämöttävää kaksiviikkoista.

Määränpäätämme Playa del Curaa kuvataan matkaoppaissa unelmakohteeksi lapsiperheille ja omaa rauhaa kaipaaville. Nuorten matka eläkeläisten lomaparatiisiin arvelutti, mutta kohteen keski-ikäisyys kääntyi onneksi eduksemme. Paikan ainoina alle 50-vuotiaina saimme hotellin väeltä erityiskohtelun.

Hotellimme vapaa-ajanohjaajat Achim ja Mario (tuttavallisemmin Aki ja Fabio) sekä Lili pitivät huolen siitä, että tutuistuimme hotellin tapoihin nopeasti. Hotellin iltaohjelma pyöri pitkälti ryhmämme ympärille, kun Aki ja Fabio haastoivat meidät mitä oudoimpiin kilpailuihin. Pidimme suomalaisten mainetta yllä muun muassa karaoken laulamisessa ja bingon pelaamisessa. Maria, meidän DDR, kilpaili noiden lisäksi myös banaanien ahmimisessa. Jokapäiväisessä vesipoolo-ottelussa keräsimme pisteiden sijaan rikkinäisiä uimahousuja ja aurinkolaseja, koska ottelut pelattiin ilman sääntöjä. Kiitokseksi vapaa-ajanohjaajien huolenpidosta opetimme heille suomenkielen kauneimmat ilmaisut, kuten alavilla maailla hallanvaara ja ne muutamat muut, kyllähän te tiedätte.


Tutkimusretkistä toogabileisiin
Toisten lomailijoiden helpotukseksi poistuimme välillä hotellialueelta tutkimaan saarta. Yhtenä päivänä valloitimme saaren korkeimman vuorenhuipun ja vietimme leikkihäitä kalliokirkossa. Tutuksi tulivat myös lukuisat kullankeltaiset hiekkarannat, kuten Amfi, Amadores ja Mogan. Kotiinviemiset shoppailimme valtaisasta ostoskeskuksesta Las Palmasin lähettyviltä. Ajan puutten takia ei kukaan lupauksistaan huolimatta sukeltanut laitteilla tai lentänyt kuumailmapallolla. Meidän ei tarvinnut, sillä toisten matkailijoiden järkyttämistä suurempaa extremelajia ei ole olemassakaan.

Ehkä tempauksistamme eniten ihmetystä herättävin oli viimeisen illan toogabileet. Pimeän tultua keräsimme sängyistämme lakanat ja taiteilimme niistä itsellemme iltapuvut. Kohautimme yleisöä ja keskeytimme hotellin tavanomaisen iltaohjelman, kipusimme lavalle ja lauloimme Maamme laulun. Kahden viikon jälkeen kukaan ei oudoksunut meitä ihomme, vaan tapojemme takia.


Henkka Heittää Hilsettä
Siihen, että hoitomatkastamme tuli ikimuistoinen, on varmasti monta syytä. Aurinkoinen sää piti meidät hyvällä tuulella ja iso kiitos kuuluu myös loistaville ryhmänohjaajille Sannalle ja Sadulle, joiden huumorintaju kesti kaikki kujeet ja kepposet. Matkan ainoana miinuksena oli hotellin ruokatarjoilu, joka ei todellakaan ollut ennalta luvatun neljän tähden arvoinen. Kiitos seisovan pöydän, meidät on nyt vieroitettu varsin tehokkaasti spagetista ja ranskanperunoista.

Psoriaatikkojen hoitomatka ei säännöistään huolimatta ole mikään työleiri etelään. Auringonotto tuntui ajoittain tuskaiselta, mutta selvisimme siitäkin hengissä. Matkalla sitä tunsi olevansa melkein etuoikeutettu sairastaessaan psoria. Nauroimme itsellemme muutaman elinvuoden lisää ja tarttuipa taskuihimme vielä psoriaatikon tärkein elämänohje eli kolme h-kirjainta. Henkka opetti meille, että heittämällä hilsettä ihottumaan kummaksuvien ihmisten päälle, saa ruuhkabussissakin oman penkkirivin tai tupakkakopin tyhjenemään alle puolen minuutin. Kolmen h:n asetta meillä kenelläkään ei ollut enää käytettävissämme Suomeen palatessa. Olimme ihoiltamme ruskeita, mieliltämme rentoutuneita ja ehdottoman valmiita palaamaan taas jonakin päivänä takaisin Atlantin rannalle.

Teksti: Heinimaija Hirvonen