Hiipivä pelko, piilotettu psoriasis


Pelko on ahdistava tunne, joka liittyy pelkoon tulevista kivusta tai yleensä epämiellyttävistä asioista. Psoriasikseen liittyy arvaamattomuus ja sitä kautta tulevaisuudenpelko. Sairastuttuani muistan pelänneeni suunnattomasti. Ensimmäiseksi mieleeni hiipi mörkö, joka sanoi, ettei kukaan enää voi koskea minua tuntematta inhoa. Uskoin, ettei kukaan halua seurustella, saati mennä naimisiin tai hankkia lapsia kanssani. Aloin pelätä myös ammatin valintaa ja lopullista terveyden menettämistä.

Pelko ruokki itse itseään ja lopulta huomasin vältteleväni sosiaalisia tilanteita, joista aikaisemmin olin nauttinut suuresti. Kaipasin läheisyyttä, mutta en antanut kenenkään koskettaa minua. Mietin alati, miksi minä jouduin kokemaan tällaista. Syytin vanhempiani, olin kateellinen sisaruksilleni ja purin vihani ystäviini. Maailmankuvani rakentui tyytymättömyydestä ja ratkaisemattomista ongelmista Täytin epätoivoni ja tyhjyyden tunteeni keskittymällä elämäni epäkohtiin. Koin, että vain tyhmät ja yksinkertaiset enää näkevät maailman eheänä ja hyvänä. Luulin olevani intellektuelli, koska ymmärsin maailman mielettömyyden. Samalla olin niin tyhmä, etten huomannut istuttavani juuriani maahan, missä mikään ei kasvanut.

Huomasin myrkyttäneeni itse oman maailmani peloilla ja tyytymättömyydellä. Pakokeinonani käytin usein alkoholia. Tunsin itseni hetkittäin eheämmäksi. Olin vahva, koska olin heikko. Kylmä, koska pelkäsin. Kaikki tämä söi sisältä ja lopulta ymmärsin, etten voinut paeta, koska lopulta kohtasin aina itseni. Päätin rakentaa itsestäni sellaisen, jonka tapaamisesta nautin ja iloitsen. Löysin voimaa nähdä elämänilo pienissä hetkissä, haasteissa ja eteenpäin pyrkimisessä. Pikkuhiljaa negatiiviset tunteet hellittivät otteensa, oli helpompi hengittää ja olla. Mikä mielenkiintoista: myös psoriasis parani paljon. Minun on hyvä olla psoriasisnahoissani. Pelkoja on ja tulee aina olemaan, mutta voimme valita annammeko niiden hallita elämäämme. Elämä voi olla lyhyt tai pitkä, antoisa tai tuskainen riippuen siitä, miten sen elämme.
- Maria Karnola-
Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki, puh. (09) 2511 900, faksi (09) 2511 9088
sposti: liittotoimisto@psori.fi, WWW-sivut: www.nupso.fi