Ihana talvi!

Täällä Oulussa on kyllä mahtavat pulkkailu ja moottorikelkkailukelit. Iho vain ei voi näillä keleillä hyvin. Kuivaa ja kutisee. Sitten kun sitä keksii itselleen paljon puuhaa ja vähän on aikaa, niin siitäkös se iho tykkää vielä lisää. Minustakin on siis tullut ihotautipolikliniikan vakio asiakas pitkästä aikaa. Tässä ehtikin mennä useampi vuosi pelkillä perusvoiteilla.

Minulla on ollut proriasis kaverina siitä lähtien kun täytin 12 vuotta ja murrosikäni alkoi. Teini iässä koin ihottuman todella inhottavaksi, eikä sitä osannut oikein itseään arvostaa, koki olevansa hyvinkin erilainen kun muut. Nyt 25-vuotiaana ihottumaa en enää pidä pahana, en edes aina muista että olen “erilainen kuin muut”.

On psoriasiksesta ollut paljon iloakin, olen saanut Nupson tapahtumien kautta uusia ystäviä ja paljon hyviä ja opettavaisia kokemuksia. Vertaistuen avulla olen ymmärtänyt oman sairauteni ja huomannut että on meitä paljon muitakin kavereita samassa veneessä. On helppo puhua muiden nuorten kanssa asioista jotka varmasti askarruttavat meitä kaikkia yhtäpaljon, psorista, hoidoista, tapahtumista, ja ihan kaikesta.

Tämän vuoksi lähdin viimevuoden lopulla itse mukaan Nupson toimikuntaan. Nyt olen mukana järjestämässä meille Nupsoikäisille puuhaa ja tapahtumia, ja ajamassa meidän kaikkien etuja eteenpäin.

Nyt kun olen perheeni kanssa asettunut tänne Ouluun kunnolla, olen ehtinyt myös lähteä mukaan paikallisyhdistyksemme (Pohjois-Pohjanmaan Psoriasisyhdistys) toimintaan. Oulun suunnalla on ollut viimevuosina vähän hiljaisempaa, mutta tälle tulee nyt muutosta. suunnittelemme Oulun seudulle toimintaa Nupsoikäisille, ja tarvitsen paljon ideoita ja tekijöitä kehittämään nuorten toimintaa alueellamme. Toivon että saan nuoria liikkeelle. Nettisivutkin ovat kovaa vauhtia valmistumassa :)

Tiedättekö te omat paikallisyhdistyksenne? Ottakaa rohkeasti yhteyttä omaan yhdistykseen ja kyselkää Nupsoikäisten toiminnasta omilla alueillanne, ja jos ei minkäänlaista puuhaa ole liikkeellä, niin ei muuta kun lähtekää itse mukaan toimintaan. Yhdistykset ottavat mielellään nuoria mukaan kehittämään oman alueen etuja ja toimintaa.

Näin minustakin tuli aktiivinen puuhaaja omassa paikallisyhdistyksessämme ja Nupsossa. Minuun voi törmätä mm. kesällä Nupson puhdehdusreissulla tai Nupson Oulu viikonloppuna syyskuussa.

Heidi Nikula
heidi.nikula @ psori.fi

Oulussa tapahtuu:
Ti 16.3.2010 klo 18:00
Nuoret psorilaiset (alle 30v.), tervetuloa keskustelemaan psoriasiksesta ja suunnittelemaan nuorten tulevia tapaamisia ja tapahtumia! Illan ohjaajina Elina Aaltonen ja Heidi Nikula
Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, Kokoustila Isoseppä, 3.krs eteläinen

Ti 20.4.2010 klo 18:00
Keskustelua psoriasin täydentävistä hoidoista
Keskustelun alustavat Teija Katvala ja Anna-Maija Oivo
Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, Katutason kahvio

Ti 11.5.2010 klo 18:00
Iloa pintaan, liikettä niveliin
Liikuttajina Heidi Nikula, Olli Juujärvi ja Anne Pakanen
Kokoontuminen Kumppanuuskeskus, Isokatu 47, Pikkuseppä, 2.krs eteläinen


Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki, puh. (09) 2511 900, faksi (09) 2511 9088
sposti: liittotoimisto@psori.fi, WWW-sivut: www.nupso.fi