Vaikuttaako psoriasis opintoihin, entäs työelämään? Näiden kysymysten parissa taistelin tosissaan, kunnes löysin oman paikkani. Minulla todettiin psoriasis noin 12 vuotta sitten, itse kutsun sitä jackpot-psoriksi, koska minulla on taudin kaikki olomuodot: iho-, kynsi- ja nivelpsoriasis. Heti diagnoosin jälkeen ihottuma alkoi levitä rähähdysmäisesti ja lopulta yli 80 % ihostani oli kutiavan psorin peitossa.

Elin tuolloin ylä-aste aikaa, joten poissaoloja kertyi. Onnekseni omasin hyvän kaveriporukan, joka helpotti huomattavasti oloani. Peruskoulun viimeisinä vuosina mietitään jo jatko-opintoja ja työelämän aloittamista. Kaikki kaverini olivat menossa sähköasentajan koulutukseen, joten hain itsekin samaan koulutukseen. Ihon tilanne oli pysynyt samana, eli huonona ja olimme yhdessä lääkärini kanssa aloittaneet ristiretken löytääksemme minulle sopivan lääkkeen, jolla psori saataisiin lieskaan.

Ensimmäiset viikot Porin Tekniikkaopiston sähköpuolella olivat teoriaa mutta jouduin silti olemaan poissa koulusta. Onneksi opettajat olivat ymmärtäväisiä, koska olin heti kertonut sairaudestani. Toisella opintojaksolla aloitimme käytännön sähköasennukset ”talosimulaattorissa”. Koska paikat olivat ahtaita ja pölyisiä, iho ei pitänyt ideasta, vaan sain useita haavoja käsiini ja pelkäsin, että ihottuma vain leviäisin. Otin yhteyttä kuraattoriin ja lääkäriini. Keskustelujen pohjalta päätin, että haluan saada itseni ensin kuntoon ja etsiä itselleni paremmin sopivan alan.

Lopetettuani tämän koulun vuodet kuluivat ja välillä tuntui, ettei oikeaa lääkettä löydy ikinä. Olin kaksikymppinen nuori mies, kaverini olivat jo ”ukottuneet” ja aloittaneet perheiden perustamisen. Joskus tuntui että jään paitsi kaikesta, koska terveydestäni johtuen jouduin olemaan aina takavasemmalla. Kiitokset lääkärilleni, joka ei antanut periksi!

Viimein, vuoden 2006 alussa, sain monien kommervenkkien kautta silloin uutta biologista lääkettä joka tuntui tepsivän. Sormet ristissä toivoin. että tämä olisi SE lääke, joka auttaisi minua aloittamaan opinnot ja matkan kohti ”normaalia” elämää.

Oli siis aika miettiä mihin menisin opiskelemaan ja mitä? Eräänä päivänä tapasin vanhan koulukaverini joka kertoi olevansa suunnitteluassistentti. Kiinnostuin heti alasta ja syksyllä 2006 aloitinkin opinnot Kokemäenjokilaakson ammattiopistossa Ulvilassa. Vihdoinkin olin matkalla kohti työelämää. Kolmen vuoden jälkeen psoria on vain vähän rystysissä ja kyynärpäissä. JESS!

Olin asunut siihen asti äidin helmoissa mutta nyt totesin ”Henrik, sinun on jo aika lentää pesästä”. Olin löytänyt naisenkin, joka saa minut unohtamaan psorini tyystin. Häneen tapaamiseensa liittyy tarina, josta saan kiittää presidenttiämme Tarja Halosta, mutta se onkin sitten toinen tarina se.

Muutin siis viihtyisään kaksioon Porin keskustaan ja valmistuin tämän vuoden toukokuussa suunnitteluassistentiksi hyvin paperein. Työelämässäkin olen ollut koko viimeisen opiskeluvuoden.

Vinkkinä kaikille teille, jotka pohditte opiskelu- ja työelämää psorin kanssa, että jokaiselle meistä löytyy oma paikkamme. Toiset vain joutuvat tekemään enemmän töitä paikkansa löytääkseen mutta lopuksi jokainen saa kerätä oman sadon hedelmiä!

Kiitän Nupsolaisia ja perhe- ja tuttavapiirissäni tuestanne!
Jaksamisia kaikille ja hyvää kesää (muistakaa aurinkorasva)

Teidän,
Psorkku
Henrik Lauri Johannes Lax
Poriista