HAE SIVUSTOLTA:
Millaisia oireita psoriasis aiheuttaa?
Psoriasis on moni-ilmeinen sairaus, jolle on ominaista oireiden aaltoilevuus ja vaihtelevuus. Taudinkuva ja -kulku vaihtelevat eri potilaiden kesken, mutta samalla henkilölläkin eri aikoina. Oireiden vaikeus ja ilmenemismuoto voi vaihdella esim. iän ja elämäntilanteen myötä. Väillä voi olla oireettomia kausia. Psoriasikseen kuuluu myös vuodenaikavaihtelu: monella psoriaatikolla oireet lievittyvät kesäisin ja pahenevat talvisin.
Psoriasiksen iho-oireet ovat melko tarkkarajaisia, punoittavia, paksuuntuneita ja hilseileviä läiskiä. Niiden ”lempipaikkoja” ovat polvien, kyynärpäiden, ristiselän ja hiuspohjan iho. Oireita voi kuitenkin esiintyä missä tahansa iholla, myös taipeissa ja limakalvoilla. Pienitäpläinen psoriasis on yleinen sairauden puhjetessa. Suuriläiskäiseksi muuttuessaan psoriasis saattaa rajoittua kyynärpäiden ja hiuspohjan oireisiin tai peittää iholla hyvin laajoja alueita. Läiskien hilseily voi olla ohutta tai paksua.
Psoriasiksessa ihon sarveissolut lisääntyvät tavallista nopeammin ja tulevat ihon pintaan ”ennen aikojaan”. Hilseily johtuu siis ihosolujen normaalia nopeammasta uusiutumisesta, punoitus aiheutuu puolestaan tulehduksesta.
Psoriasis aiheuttaa iho-oireiden joskus lisäksi niveloireita tai vain niveloireita, kuten kipua, turvotusta ja jäykkyyttä niveliin. Nivelpsoriasis on niveltulehdus, joka ilmenee usein sormien tai varpaiden kärkinivelissä tai yhdessä tai useammassa suuressa nivelessä, mutta voi esiintyä missä tahansa nivelessä.
Psoriasikseen liittyy usein kynsimuutoksia, jotka vioittavat kynsiä: niihin voi tulla pistemäisiä syvennyksiä ja värimuutoksia. Kynsi voi paksuuntua ja irrota kynsipedistä.
Psoriasiksen päätyypit
Tyyppi [ Lääketieteellinen nimi ]

- Pisarapsoriasis, täpläpsoriasis [ Psoriasis guttata ]
- Läiskäpsoriasis, plakkipsoriasis [ Psoriasis vulgaris ]
- Taivepsoriasis [ Psoriasis inversa ]
- Märkärakkulainen psoriasis [ Psoriasis pustulosa ]
- Erytroderminen psoriasis, koko ihon psoriasis [ Psoriasis erythrodermica ]
- Nivelpsoriasis, psoriasisartriitti [ Psoriasis arthropatica ]

Kädessä voi esiintyä myös lievää psoriaasista.

Psoriasis näkyy myös kynsissä.