Ammatinvalinta edessä

Kun ryhdyt miettimään tulevaa ammattiasi, älä ajattele psoriasista esteenä. Psoriasis ei välttämättä vaikuta ammatinvalintaan lainkaan. Useimmissa ammateissa psoriaatikolle ei aiheudu sairaudesta ongelmia. Toki iho-oireiden esiintymispaikalla ja laajuudella voi olla vaikutusta urasuunnitelmiin, samoin oireiden vaikeusasteella.

Mikäli iho joutuu työssä alttiiksi kovalle rasitukselle ja toistuville pesuille, se voi kuivua ja oireet voivat pahentua. Esimerkiksi vaikea kämmenpsoriasis estää käsiä rasittavan työn tekemisen. Sen oireet todennäköisesti pahentuisivat vaikkapa kassatyöntekijän työssä. Yksittäisissä tapauksissa laaja-alainen psoriasis saattaa myös olla esteenä pölyisen työn tekemiselle. Jos sinulla on allergioita, ne sinun on toki otettava huomioon ammatinvalinnassasi.

Lähtökohtana ammatinvalinnassa on ennen kaikkea oma kiinnostuksesi. On hyvä että selvität itsellesi, millaisia mahdollisia terveydellisiä rajoituksia tai riskejä liittyy niihin ammatteihin, joita pidät kiinnostavina. Punnitse näitä tietoja sitä vastaan, millainen psoriasis sinulla on ja miten olettaisit sen reagoivan ammatinvalintaasi ja tulevaan työhön. Jos sairastat nivelpsoriasista ja tulehdus esiintyy yleensä tietyissä nivelissä, joissa voi olla rajoittunut liikkuvuus, nimenomaan näitä niveliä rasittava työ ei ole hyvä ajatus.

Älä anna sairauden määrätä ammatinvalintaasi, mutta ole kuitenkin realistinen. Kysy neuvoja ammatinvalinnanohjaajalta tai työvoimatoimiston ammatinvalinnanohjaajalta tai erityisammatinvalinnanohjaajalta. Myös hoitavalta lääkäriltäsi voit saada apua ammatinvalinta-asioissa.


Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki, puh. (09) 2511 900, faksi (09) 2511 9088
sposti: liittotoimisto@psori.fi, WWW-sivut: www.nupso.fi